maanantai 24. syyskuuta 2012

Viikonloppu

Maanantai on täällä taas. Synkkänä ja sateisena.. Väsyttävänä. Kaiken lisäksi yskin keuhkoja pihalle. Syysflunssa, kiva kun tulit - toivottavasti vain pikaisesti käymään. Viikonloppu meni mukavasti mökkeillen. Yllättäen säästyimme pahimmilta vesisateilta, mutta kylmä oli silti! Reippailtua tuli, nimittäin lauantaina rämmittiin märässä, upottavassa metsässä ja melkein eksyttiin. :D Muutama hassu sieni tarttui matkaan, mutta ei niille viitsinyt mitään tehdä, kunhan bongailtiin. Sunnuntaina ahkeroitiin mökkitontilla, raivattiin isoimmat oksat metsästä nuotiolle ja pilkottiin puita. Onnistuin kirveen huitaisemaan sormeen, mutta ei onneksi isompaa haavaa tullut. Verta kyllä tuli ihan kunnolla, luulin jo ettei pelkällä laastarilla selviä.

Ensimmäinen projektiviikko siis meni ihan mukavasti luonnosta nauttiessa, arkena olen kävellyt ainoastaan bussipysäkeille, milloin mistäkin. Koiruliinikin kotiutui pitkän lomailujakson päätteeksi, joten ainakin pikkuhappihyppelyitä tulee tehtyä aamuisin tai iltaisin. Jospa viikonloppuna olisi sen verran terve, että pääsisi vaikka pitemmälle lenkille tai ehkä jopa salille! Kerrankin nimittäin tulossa viikonloppu, jolloin ei ole mitään suunnitelmissa! :)

Tänään kp 24, ja menkkoja odotellaan saapuviksi viimeistään ehkä viikonloppuna..? Tosi hankala ennustella, mutta nyt on kuitenkin viikko oviksesta (jos se oli silloin kp 17).

maanantai 17. syyskuuta 2012

Turhautumista

Tänään ovistikku näytti tyylipuhdasta negatiivista, eli kaiketi eiliset selvät viivat voi laskea positiivisiksi? Eli ovispäivä olis tänään. Turhautumista tähän aamuun tuo se, että loppujen lopuksi ei eilen saatu hommaa hoidettua ja nyt on vähän niinkuin ne pienetkin mahikset mennyttä... Itkettää. Vituttaa. Tänäiltana on todennäköisesti jo liian myöhäistä, joten se tästä kierrosta sitten. Fuck.

Voi jostakusta tuntua pikkujutulta. mutta mulle nyt tällä hetkellä hirmuisen raskas ajatus, että oon odottanut vuoden, että alkais jotain tapahtua, ja sit kun pitäis tapahtua niin yksinkertaisesti tilaisuudet missataan. Ja kun ei oo mitään takeita siitä, että tuleeko seuraava ovis sitten kuukauden päästä vai ei?? Jos tulee, niin varmaan osuu sit just sille viikolle, kun lomaillaan mun perheen kanssa - kiva!
Päässä pyörii nyt sekin ajatus, että mulla ei oo oikeutta avautua tämmösestä asiasta, onhan muilla paljon huonommin... Mutta tämä on nyt tilanne täällä, ei oo paljon jännäilyä tulossa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

TTC United







Niin se alkoi eilen, Toiveikkaan vetämä liikuntaprojekti, TTC United!

Eiliselle osui kauden päättäjäiset, joten käppäilimme luonnossa muutaman tunnin ajan, grillailtiin nuotiolla makkaraa ja illalla sitten käytiin viihteellä. Olo on tänään ollut sen mukainen... :D Pitäisi kyllä ihan ajan kanssa lähteä patikoimaan metsään, niin kaunista ja rauhallista!

Omalta osaltani voin sanoa, että tulen ottamaan tämän liikuntaprojektin erittäin kevyesti. En oikeastaan edes pysty ajatella mitään järkevää tavoitetta itselleni, sillä tuntuu että aikaa liikunnalle ei vaan yksinkertaisesti ole! Ehkä voisin ottaa tavoitteekseni liikkua edes pari kertaa viikossa. Se voisi olla se, mihin pystyn tällä hetkellä. Nimittäin, niinkuin jo aiemmin olen maininnut, vie työ ja koulu viikossa todella paljon aikaa, ja oikeastaan viikonloput ovat ainoat hetket liikunnalle. Ja tässä menneen kuukauden aikana on vielä joka viikonlopulle ollut jotakin ja meinaan olla ihan poikki...! Mutta koitan nyt ottaa hyvin rauhalllisesti ja olla stressaamatta itseäni liikaa.

Projektin ensimmäisen kuukauden teemana on "kokeilen jotain uutta". En tiedä, mitä uutta voisin kokeilla, aika montaa erilaista juttua nimittäin on tullut kokeiltua joskus nuorempana. :) Katsotaan, jos keksisin jotain. Kaikki vinkit ovat tervetulleita!!

Sitten kiertojuttuihin:


Tänään aamulla sain ovistestiin vahvan testiviivan, ei ehkä kuitenkaan ihan plussa vielä... Myöhään iltapäivällä tein uuden testin, ja viiva oli suurinpiirtein samanvahvuinen. Mukavaa, kun tässä kierrossa ovis näyttää tosissaan olevan tuloillaan! :) Tänään siis kp 16, eli ei mikään epätavallinen ajankohta ovikselle, jee!! :) Ainut pikkumiinus, että haluja ei kyllä meinaa olla nimeksikään. Jospa saatais pojat liikenteeseen kuitenkin vielä tänään, niin vois ollla tsäänssejä. :)

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tylsääkin tylsempää

Tänne ei kuulu mitään. Ei siis mitään. Paitsi että vois kai kohta alkaa tikutella ovistakin, kp 10 menossa... En vaan tiiä missä välissä kun oon kotona arkisin noin klo 20:30-8:00. :D Voihan sitä tietty aamuisin tikutella, mutta tuppaa unohtumaan kun oon niin silmät ristissä. Katsellaan, ehkä jätän tikuttelut sikseen kokonaan. Miksi sitten tikuttelen ylipäätään? Öööööö... en tiiä! Suurimpana syynä varmaan se, että oishan se ihan kiva tietää koska se ovis on jos on. Kun nää kierrotkin on milloin mitäkin.. Vois ehkä kyllä harkita niitä aamulämpöjenkin mittaamista, se ei ainakaan maksa mitään!

Oon ihan tositosi väsynyt tänään, töissä olokin meinaa olla ihan yhtä pillittämistä kun kaikki vastustaa... Millon mikäkin ei toimi ja ei saa tehtyä asioita, jotka ajatteli tehdä. Meinasinkin lähteä aikasemmin ja pyörähdän kotona ennen koululle menoa. Saapa vähän hengähtää ja nähdä miestäkin ennen iltaa. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu tämä viikko. Motivaatio kaikkeen muuhun paitsi tuohon opiskeluun on ihan nollissa - liekö sekin vielä vaan alkuinnostusta. Tällä viikolla olis vielä kauden viimeinen peli pelattavana, ei huvittais!

Nojoo, ei tässä tämän kummempaa, kunhan löpisen! Palataan astialle kun on jotain tähdellisempää kirjotettavaa. :)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lauantaiaamun uutiset

Aamu alkoi tiputtelulla, joten eiköhän tämä tai huominen päivä ole sitten kp 1. Pettymystä ilmassa, vaikka en liikoja odotellutkaan... Jostain se toivo kuitenkin näköjään hiipi. No, uutta matoa koukkuun!